Aatra on ensi kesän mahtavin leirikokemus kaikille vantaalaisille partiolaisille vauvasta vaariin!
Leirille ovat tervetulleita tietenkin kaikki jo partiota harrastavat, mutta sen lisäksi voitte kutsua mukaan vanhemmat, sisarukset ja ystävät. Olisiko tässä hyvä tilaisuus kutsua mukaan kaveri tutustumaan partioon? Aatralle voi lähteä mukaan myös, vaikka ei tuntisi vielä ketään – mikäpä parempi paikka saada uusia ystäviä ja samalla ikimuistoisia leirikokemuksia.
Leirin ajankohta on 4.-11.7.2026. Pienimmille partiolaisille eli sudenpennuille (7-9 vuotiaat) suosittelemme lyhyempää leiriä 4.-7.7.2026. Sudenpentu voi osallistua myös pitkälle leirille, mikäli hänellä on vanhempi tai muu täysi-ikäinen läheinen leirillä. Lyhyelle leirille voivat sudenpentujen lisäksi osallistua muut, joille koko leirille osallistuminen ei ole mahdollista syystä tai toisesta esimerkiksi työn tai perheloman takia.
Alle kouluikäisten kanssa on mahdollista majoittua perheleirissä. Perheleirin ohjelmassa otetaan erityisesti pienimmät leiriläiset huomioon. Kaikki alle kouluikäiset tarvitsevat leirille mukaan oman vanhemman taikka muun täysi-ikäisen huoltajan. Alle kouluikäisillä tarkoitetaan siis lapsia, joiden koulu ei vielä ole alkanut, syksyllä 2026 koulun aloittava tarvitsee siis myös leirille täysi-ikäisen mukaansa.
Leirin ajankohta ja hinnat
Leirin ajankohdat:
Lyhyt leiri: 4.-7.7.2026
Pitkä leiri: 4.-11.2026
Rakennusleiri: 2.-4.7.2026
Purkuleiri: 11.-13.7.2026
Alustavat hinnat, muutokset mahdollisia:
Lyhyt leiri (sudenpennut ja muut): 4.-7.7.2026: 175 €
Pitkä leiri (seikkailijat, tarpojat, samoajat): 225 €
Pitkä leiri (vaeltajat, aikuiset): 4.-11.7.2026: 200 €
Ei vielä partiolainen (vain pitkä leiri) 4.-11.7.26: 245€
Päiväleiri: 45€/päivä
Perheleiri (3-6v) 4.-11.7.26: 80€
Perheleiri lyhyt 4.-7.7.26 (3-6v): 40€
Perheleiri (alle 3-vuotiaat): ilmainen
Perheleiri (3-6v) päiväleiri: 10€
Mistä leirin hinta koostuu
Ostokset leirillä
Mikäpä parempaa, kuin käydä aurinkoisen ihanan leiripäivän lomassa leirikiskalla herkkuostoksilla! Aatrallekin on tulossa leirikioski/kahvila. Maksuvaihtoehdot ovat vielä selvityksen alla, leiri-insinöörimme tarkistavat alueen maksuyhteyksiä ja päivitämme tänne tiedot leirin maksuvälineinä kelpaavista vaihtoehdoista piakkoin!
Leirin päiväohjelma
Emme aio paljastaa aivan tarkasti leiriohjelmaa teille etukäteen, mutta tälle sivulle julkaisemme lähempänä leiriä joitakin päivärytmiin ja aikatauluihin liittyviä faktoja. Pysy siis kuulolla!